Tavallisesti käytetty auto annetaan vaihtoautona uudempaa tai suorastaan uutta autoa hankittaessa. Toinen mahdollisuus on käytetyn auton suorakauppa yksityishenkilöiden välillä. Autokauppias ottaa tuntuvan palkkion autojen välittämisestä, joten omatoiminen myyntityö tarjoaa sekä ostajalle että myyjälle ansaintamahdollisuuden.

Suorakaupassa ostajalle ongelmallista on kuluttajansuoja tai paremminkin sen puuttuminen. Ostajan turvana on kuitenkin kauppalaki, jota sovelletaan yksityishenkilöiden välisessä kaupassa. Kauppalain ja kuluttajansuojalain vaatimukset autokaupassa ovat likimain samansisältöiset. Molemmat lait vaativat myyjää antamaan todellisuutta vastaavan tiedon auton ominaisuuksista, eikä myyjä saa salata auton virheitä. Kaupan jälkeen ostajan velvollisuus on huolto-ohjelman noudattaminen ja auton asiallinen käyttö.

Myyjän tiedonantovelvoite sekä ostajan odotukset reilusta kaupasta täyttyvät, kun myyjä ennen kauppaa katsastaa auton ja teettää sille kuntotarkastuksen puolueettomalla taholla. Kun lisäksi kauppakirjassa sovitaan menettelystä piilevien vikojen varalle, niin molemmat osapuolet ovat hyvin tietoisia auton kunnosta ja myyjän sekä ostajan vastuista ja velvoitteista. Lue lisää....

Lataa autokauppakirja

...
...
...
...
...

Käytettyjen autojen suorakaupassa yksityishenkilöiden välillä suurimpana ongelmana on ostajan luottamuksen herätys. Kun myyjä toimii kauppalain edellyttämällä tavalla kertoen avoimesti auton kunnon ja antamalla ostoturvan, ostajan on helppoa uskoa vilpittömään kauppaan.

Kuluttajansuojalaki ja kauppalaki, kun yksityishenkiö myy autoa

Autoa myyvän on hyvä tutustua autokauppariitoihin, että tietää millaisen vastuun hän ottaa myydessään autoa. Kun autoliike myy käytettyä autoa yksityishenkilölle, kaupassa sovelletaan kuluttajansuojalakia. Kaikissa muissa kaupoissa sovelletaan kauppalakia. Lakien merkittävin ero on riitatilanteiden käsittely. Kuluttajansuojaviranomaiset ratkovat riitoja, kun myyjänä on autoliike ja ostajana yksityishenkilö. Käräjäoikeus käsittelee kaikki muut kauppasuhteet.

Käräjöinti on kallista ja lopputulos epävarma, joten yksityishenkilöiden välisiä kauppoja viedään harvoin oikeussaleihin. Sekä myyjän että ostajan etu on solmia autokauppa sellaisilla ehdoilla että käräjäsaliin ei tarvitse turvautua ikävimmissäkään vikaantumistapahtumissa.

Kuluttajansuojalain ja kauppalain vaatimukset myyjälle on kirjattu lähes sanatarkasti kauppalain 4:nen luvun 19 § ja kuluttajansuojalain 5:nen luvun 14 §. Myyjällä on virhevastuu auton vioista myyntiajankohtana ja ostajalla on velvollisuus tarkastaa auto ennen kauppaa, käyttää autoa asiallisesti ja huoltaa sitä huolto-ohjelman mukaisesti. Myyjän virhevastuu ei koske vikoja, jotka kirjataan kauppakirjaan, eli ne ovat tulleet ilmi kauppatilanteessa. Virhevastuu ei myöskään koske vikoja, jotka johtuvat ostajan virheellisestä auton käytöstä tai puutteellisesta huollosta. Ongelmia aiheuttavat auton sellaiset virheet, joita myyjäkään ei tiedä kauppahetkellä. Myyjälle kuuluu osittainen virhevastuu näistä piilevistä vioista

Virhevastuu on eri asia kuin takuu. Yleensä takuu korvaa korjauskulut kokonaan, mutta virhevastuussa kulut jaetaan myyjän ja ostajan kesken. Myyjän korvausosuus riippuu auton iästä, vikaantuneesta osasta, ajokilometreistä ja kauppahinnasta.

Kuluttajaviraston sivulta:

50 000 kilometriä ajetun auton vaihteisto rikkoutuu ilman, että olisi kyse käyttövirheestä tai muusta vastavasta ostajan puolella olevasta syystä. Vaihteisto on ollut huonommassa kunnossa kuin ostajalla on tämän verran ajetun auton osalta ollut aihetta edellyttää. Jos sama vika ilmenee 200 000 kilometriä ajetussa autossa, korjaustarpeen voidaan katsoa johtuvan luonnollisesta kulumisesta. Korjauskustannukset jäävät tässä tapauksessa siis ostajan vastuulle. Kuluttajavirasto, virhevastuu autokaupassa.

Yksityishenkilö salaa vaihtoautonsa vian autokaupalta

Yksityishenkilö ei kertonut autokaupalle vaihtoautonsa runsasta öljynkulutusta. Autokaupalla on vaihtoauton tarkastamisvelvollisuus, mutta öljynkulutusta ei voi havaita koeajossa eikä autoa tutkimalla. Yksityishenkilö joutui maksamaan autokaupalle merkittävän osan 8000 euron korjauskustannuksista. Kuluttajariitalautakunta, tiedote

Yksityishenkilöiden välinen autokauppa käräjillä.

Yksityishenkilöiden välinen autokauppa päätyi käräjille. Myyjä sai kauppalain perusteella sakot petoksesta, koska oli salannut kauppaa solmittaessa ostajalta sylinterikannen vian. Iltalehti, artikkeli


Ostoturva, myyjänä yksityishenkilö

Oheisessa kauppakirjassa on ostoturvaosio. Sen tarkoituksena on määritellä käytäntö kaupan jälkeen ilmitulevien piilovikojen varalle. Ostoturva on sekä myyjän että ostajan etu. Piiloviat eivät jää kokonaan ostajan riskiksi ja myyjän ei tarvitse pelätä oikeusjuttuja mahdollisista korjauksista tulevaisuudessa.

Ostoturvan ja virhevastuun kesto ja korvausosuus riippuvat auton iästä ja ajokilometreistä. Kauppakirjan takasivulla on esimerkkejä ostoturvan tasoista erilaisissa autoissa. Ostoturvan taso on myyjän ja ostajan välinen sopimus eli siihen vaikuttaa osapuolten keskinäinen luottamus ja myös luottamus kaupan kohteena olevan auton kuntoon.

Ostoturva ei ohita myyjän ja ostajan lakisääteisiä oikeuksia. Jos myyjä salaa tietämänsä vian kappatilanteessa, hän syyllistyy petokseen ja on siitä vastuullinen riippumatta kauppakirjan tekstistä.

Ostoturvan suhteen myyjän on ymmärrettävä, että vanhoissa autoissa vikoja ilmenee aika usein. Jos autolla on ajettu 200 000 kilometriä, niin lienee noin 20 % mahdollisuus, että korjausta vaativa vika ilmenee seuraavan 5 000 ajokilometrin kuluessa. Toisaalta kalliiden vaihdelaatikko- ja moottorivikojen todennäköisyys on aika pieni. On siis aika tavallista, että jotakin maksettavaa tulee myyjälle, mutta tavallisesti korvaus jää satasiin. Ison vian osuessa kohdalle myyjän on muistettava, että jos hän olisi pitänyt auton itsellään, hänen maksettavakseen olisi tullut koko korjauslasku.


Matkamittarin lukemat katsastuksissa

Traficom ylläpitää liikenneasioidenrekisteriä, johon on koottu tiedot kaikista liikenteessä olevista ajoneuvoista. Tuo rekisteri on julkinen ja sieltä voi katsoa auton rekisterinumeron perusteella ilmaiseksi minkä tahansa auton teknilliset perustiedot ja veronmaksutilanteen.

Rekisterissä on myös auton omistus-, vakuutus ja katsastushistoria sekä tiedot sellaisista kolareista, jotka ovat poistaneet auton liikenteestä. Laajemmat tiedot saa ostettua kahden euron hintaan auton rekisterinumeron perusteella. Näitä tietoja myyvät myös lukuisat nettisivustot huomattavan kalliilla hinnalla. Esimerkiksi nettiauto.com tarjoaa sivustoa, jossa osa perustiedoista maksaa 2,95€ (Traficom, ilmainen) ja laajat tiedot 5,90€ (Traficom 2€). Nettiauton raportissa on ylimääräisenä etuna arvio auton hinnasta sekä saman auton vanhat myynti-ilmoitukset.

Esimerkki Traficom -ajoneuvon laajoista tiedoista

Myytävän auton arvo

Myyntiaikeissa olevan auton omistajan on ensimmäiseksi määritettävä auton arvo. Samalla myyjä saa käsityksen autoliikkeiden osto- ja myyntihinnan erosta. Auton arvon määritys kannattaa tehdä monella eri tavalla.

  • Katsomalla Internetin autonmyyntipalstoilta samanlaisen ja yhtä paljon ajettujen autojen pyyntihintoja.
  • Kysymällä autoliikkeistä hyvityshintaa uudempaan ja kalliimpaan autoon vaihdettaessa.
  • Tarjoamalla autoa autoliikkeisiin suoraan ostettavaksi.
  • Ilmainen arvonmääritystapa on käyttää tullin autonhintalaskuria käytettynä maahantuotujen autojen verotusarvon määrittämiseksi. Laskurilla voi määrittää oman autonsa yleisen myyntihinnan, vaikka autoa ei olla tuomassa ulkomailta. Tullin palvelussa auton verotusarvo näyttää vastaavan autoliikkeiden hyvitys- tai suoraostohintaa. Tässä on syynä lainsäädäntö, jonka mukaan käytetyn tuontiauton verotusarvo saa olla enintään halvimpien vastaavien autojen hinta.

Nämä neljä tapaa yhdessä antavat hyvän käsityksen auton nykyarvosta ja kauppaliikkeiden katteesta eli osto- ja myyntihintojen erosta. Lisäksi internetissä on sekä maksullisia että ilmaisia hinta-arviointipalveluja.

Myyntikunnostus

Ostajan luottamuksen synnyttämiseksi autolle on tehtävä myyntikunnostus, johon kuuluu ulkonäön ehostus ja teknillisen kunnon varmistus. Pesu ja vahaus antavat ostajalle hyvän ensivaikutelman ostokohteesta. Sisätilojen puhdistus ja sopivien kirkasteiden käyttö tekee auton sisätiloista miellyttävän puhtaat ja jopa uuden auton tuoksuiset. Pesty moottoritila synnyttää vaikutelman huolletusta ja hyvin pidetystä autosta. Tällaisen myllytyksen ovat käyneet läpi autoliikkeessä myytävänä olevat autot.

Ostaja vakuuttuu auton teknillisestä kunnosta, kun auto katsastetaan ja sille tehdään kuntotarkastus. Ammattimaisia puolueettomia kuntotarkastuksia tekevät useimmat katsastusasemat. Tarkastuksessa saattaa löytyä vikoja, jotka on korjattava tai kirjattava kauppakirjaan. Kauppalain mukaista kaupankäyntiä on korjausta vaativien virheiden kertominen ostajalle.

Auton puhdistus sisältä ja ulkoa sekä katsastus ja kutotarkastus maksavat yhteensä 100 - 400 euroa riippuen omatoimisuudesta.

Myynti-ilmoitus

Myynti-ilmoitus on tärkein väline kaupan syntymiseen. Myynti-ilmoituksen tekstissä on hyvä olla pieni tarina auton vaiheista. ”Myytävänä Mersu” ei kuulosta kovinkaan kiinnostavalta verrattuna tekstiin ”Myyn käytössäni kymmenen vuotta olleen Mersun, jonka hain itse Saksasta lähes uutena. ” Vastaavasti teksti ”Hyväkuntoinen..” kertoo vähän verrattuna tekstiin ”Juuri katsastettu ja kuntotarkastettu hyväkuntoinen ja siisti auto, jossa ei ole tupakoitu eikä kuljetettu eläimiä...”.

Myynti-ilmoituksessa voi mainita toimitusmahdollisuudesta, jos on valmis ajamaan auton ostajan kotipihalle. Ilmoitukseen voi myös laittaa osamaksumahdollisuuden.

Vaihtoautosta ilmoitukseen on aina laitettava maininta. Jos sitä ei laita, niin saa paljon vaihtoehdotuksia epämääräisistä vanhoista auton romuista.

Myynti-ilmoituksessa on myös oltava luettelo tärkeimmistä lisävarusteista, esimerkiksi: bluetooth handsfree, vetokoukku, lohkolämmitin, sähkösääteiset etuistuimet, etuistuinten lämmitys, kesä- ja talvirenkaat alumiinivanteilla, täydellinen huoltohistoria, ...

Valokuvat ilmoitukseen kannattaa ottaa heti pesun jälkeen mielellään niin että taustamaisema on neutraali. Kännykkäkuvien laatu on riittävä hyvässä valaistuksessa.

  • ulkopuolelta neljä kuvaa niin että auton jokainen sivu näkyy.
  • sisältä etu- ja takaistuimista sekä peräkontista kuvat niin että niiden siisteys näkyy.
  • sisältä kuljettajan hallintalaiteista mittarivalojen palaessa.
  • moottoritilasta.
  • kuvat kesä- ja talvirenkaiden kulutuspinnasta.
  • kuvat mahdollisista vaurioista sisältä ja ulkoa.
  • ainakin joitakin sivuja huoltokirjasta, rekisteröintitodistuksesta, kuntotarkastusraportista.

Näillä kuvilla ilmoituksessa ostaja saa hyvän käsityksen autosta.

Kun sopiva ostaja on löytynyt ja hinnasta ja ostoturvasta on päästy sopuun, on aika solmia kauppa. Autokaupassa on kaksi puolta, ensinnäkin varsinainen kauppa, jossa raha siirtyy ostajalta myyjälle ja auto siirtyy myyjältä ostajalle. Toinen yhtä tärkeä puoli on omistussuhteen muutoksen rekisteröinti Traficomin liikenneasioiden rekisteriin. Rekisterimerkintä on tärkeä, sillä rekisteriin merkitty omistaja maksaa ajoneuvon verot, vakuutukset, pysäköintivirhemaksut ja ylinopeuskameran leimahdukset.

Tavalliseen kauppaan kuuluu kauppakirjan teko, kauppahinnan maksu ja avainten luovutus myyjältä ostajalle. Kauppaa solmittaessa molempien osapuolten henkilöllisyys on tarkastettava passista tai muusta asiakirjasta. Lisäksi ostajan on tarkastettava, että myyjällä on oikeus myydä auto. Auton on oltava myyjän nimissä tai myyjällä on oltava valtakirja myyntiin.

Lataa autokauppakirja

Omistajamuutoksen rekisteröintikirjaus voidaan tehdä joko varmenteella eli siirtoavaimella Traficomin nettisivuilla tai papereiden avulla katsastustoimipaikoissa. Varmenne eli siirtoavain on merkkijono, salasana, joka vahvistaa myyjän aikeen luopua auton omistajuudesta. Myyjä saa varmenteen kirjautumalla ensin pankkitunnuksillaan Traficomin nettisivuille ja tulostamalla varmenteen eli siirtoavaimen omien ajoneuvojen tiedoista. Myyjä voi samalla tulostaa esitäytetyn luovutusimoituksen. Myyjä luovuttaa siirtoavaimen ostajalle ja sitten ostaja puolestaan kirjautuu omilla pankkitunnuksillaan Traficomin sivuille ja rekisteröi varmenteen avulla auton omistukseensa. Ostajan on samalla otettava vakuutus autolle.

Toinen tapa on mennä katsastustoimipaikkaan ja antaa siellä virkailijan kirjata omistusmuutos. Virkailija tarvitsee kauppakirjan tai luovutusilmoituksen omistusmuutoksen kirjaamiseksi. Jos myyjällä (esim. kuolinpesä) tai ostajalla ei ole pankkitunnuksia, toimipaikkakirjaus on ainoa mahdollisuus.

Esimerkki, myydään Mercedec-Benz

Myynti-ilmoitus autolle Mercedec-Benz C200 Cdi, farmari, 260 000 km, 11 vuotta vanha, manuaalivaihde, perusversio minimivarustuksella.

Auto katsastettiin ja sille teetettiin katsastusasemalla kuntotarkastus. Auto moottori ja sisätilat puhdistutettiin yrityksessä ja auto kiilotettiin vahapesulla pesukoneessa. Lopuksi auto valokuvattiin. Paperidokumentit auton edellisistä omistajista kaivettiin esille, huolto- ja korjauskuitit etsittiin ja sähköinen huoltokirja tulostutettiin Veholla. Traficomin nettisivuilta ostettiin auton laajat tiedot omistus- ja vakuutushistoriasta, katsastuksista ja kilometrimittarin lukemat katsastuksissa.

Auton arvo määriteltiin neljällä tavalla:

- Tullin nettipalvelusta Mersun yleiseksi pyyntihinnaksi tuli 7600 euroa ja myyntihinnaksi alennusten jälkeen 6100 euroa.

- Autoa tarjottiin autolle.com palveluun myytäväksi. Siellä autosta luvattiin 7000 euroa ja myyntihinnaksi arvioitiin 8500 euroa.

- Internetistä katsottiin vastaavien autojen hintoja autoliikkeissä. Hinta laskettiin muutaman edullisimman auton hintapyyntien keskiarvona.
- 12 vuotta vanhoista autoista pyydettiin keskimäärin 7800 euroa.
- 11 vuoden ikäisistä autoista (myytävän auton ikäiset) pyydettiin keskimäärin 9600 euroa.
- 10 vuotta vanhoista autoista pyydettiin keskimäärin 10 000 euroa.
Myynnissä oli kuitenkin pääasiassa automaattivaihteisia Mersuja paremmalla varustuksella, joten manuaalivaihteisen esimerkkiauton hintapyynti autoliikkeessä voisi olla 8500 euroa. Tämä summa laitettiin hintapyynnöksi myynti-ilmoitukseen.

Kolmelta autoliikkeeltä pyydettiin Mersusta hyvitysarvoa vaihdossa 12 000 euron arvoiseen käytettyyn autoon. Hyvitysarvo vaihteli 5800 ja 6300 euron välillä. Autoliikkeet eivät antaneet autosta suoraostotarjousta. Auto oli liian vanha ja liikaa ajettu.

Autoliikkeiden hyvityshinnan ja vastaavien autojen pyyntihinnan ero oli tässä esimerkissä 1500 – 3000 euroa. Tuolla summalla autoliike puhdistaa auton sisältä, kiillottaa ulkoa, maksaa automyyjän palkan, arvonlisäveroa katteesta, omistajien osingot sekä rahoittaa myyntivaraston, myyntiajan arvonaleneman, myymälätilat, mainonnan, taloushallinnon ja muut toimintakulut. Lisäksi autoliike korjaa myytyjen autojen piilovikoja kuluttajansuojalakien mukaisesti.

Tuo 2 000-3 000 euron summa on myös se, mikä suorakaupassa säästyy ostajan ja myyjän jaettavaksi.

Myynti-ilmoitus
Mercedec-Benz C 200 Cdi, katsastettu, kuntotarkastettu, ostoturva

Juuri katsastettu ja kuntotarkastettu hyväkuntoinen ja siisti auto, jossa ei ole tupakoitu eikä kuljetettu eläimiä. Piilevien vikojen varalta annan autolle ostoturvan kauppakirjassa sovittavilla ehdoilla.
Hain kymmenen vuotta sitten uudenkarhean 48 000 kilomeriä ajetun auton Saksasta ja siitä lähtien auto on ollut omistuksessani perhekäytössä. Nyt mittariin on kertynyt Mersulle maltilliset 262 000 kilometriä.
Eläkeläisenä voin tuoda auton kotipihallesi Helsinki – Oulu välille.
Osamaksurahoitus on mahdollinen esimerkiksi OP-rahoituksen kautta niin että auto on vakuutena.
Vaihto-autona uudempi pienempi ja vähemmän ajettu auto on mahdollinen.

Täydellinen huolto- ja omistushistoria (pyydä sähköpostilla).
Kuntotarkastettu ja katsastettu (pyydä sähköpostilla).
Ostoturva piilovikojen varalta (pyydä sähköpostilla).
Lohkolämmitin.
Bluetooth handsfree (hyvä).
Kesä- ja talvirenkaat aluvanteilla.
Automaatti-ilmastointi.
Sähkösäätöiset etuistuimet.
Sähkötoimiset etu- ja takaikkunat.
Sähkötoimiset peilit.
Sekä pitkä lista tavallisista varusteita.

Traficomin "oma asiointi" sivuilta myyjä saa pankkitunnuksilla varmenteen ja esitäytetyn luovutuskirjan. Varmenteella ostaja saa rekisteröityä itsensä auton omistajaksi. Luovutuskirjalla myyjä voi luopua auton omistajuudesta, vaikka ostajalta jäisi rekisteröinti tekemättä. Sivuilta saa ilmaiseksi autojen teknilliset- ja veronmaksutiedot sekä kahdella eurolla omistaja-, vakuutus- ja katsastushistorian sekä kilometrimittarin lukemat katsastuksista. Oma asiointi -sivuille on ensin kirjauduttava pankkitunnuksilla ja sitten valittava ”Ajoneuvot” ja ”Julkiset ajoneuvotiedot ja verojen maksu”.

Traficomin ohjeet autokaupan rekisteröintiin Ohjeet varmenteen ja luovutustodistuksen käyttöön sekä ostajalle että myyjälle.

Tulli, auton verotusarvolaskuri, jolla voi arvioida oman autonsa hintaa, vaikka autoa ei olla tuomassa maahan.

K1 katsastus, kuntotarkastus K1 -katsastusasemat tekevät kuntotarkastuksen edullisesti.

A-katsastus, autotohtori kuntotarkastus A-katsastusasemat tekevät kuntotarkastuksia.

Rahoitus, auto vakuutena yksityishenkilöille Osuuspankin autorahoitusta. Autorahoitusta tarjoavat lukuisat muutkin sivustot.

https://autovex.fi, tarjouspyyntö autosta yhdellä kertaa monelta autoliikkeeltä.

Auto on omistuksessasi ja käytössäsi koko myyntiajan, jos myyt sen https://autolle.com/ tai https://omax.fi sivuston kautta. Nämä katsastuttavat auton, tekevät sille kuntotarkastuksen, valokuvaavat ja laativat myynti-ilmoitukset. Autokauppa tapahtuu vasta kun ostaja on löytynyt. Silloin autolle.com ostaa auton ja samantien myy sen lopulliselle ostajalle. Auton uusi omistaja siis ostaa auton autoliikkeestä ja saa ostokseen normaalin kuluttajansuojan. Säästöä syntyy perinteiseen autokauppaan verrattuna kun myyntivarastoa ei tarvitse rahoittaa eikä myyntihallia tarvitse ylläpitää.

Artikkeli kuluttajansuojavalituksista Millä autoliikkeellä on raskain valitushistoria?

Kilpailu ja kuluttajaviraston ratkaisuja autokaupoista kuluttajansuojalain pohjalta.

Myyntiliike korvasi 45 % kuluista. Neljä vuotta vanhasta 104 000 kilometriä ajetusta ja käytettynä 40 000 euroa maksaneesta autosta jouduttiin uusimaan alatukivarret ja pyöränlaakeri. Kuluttajanriitalautakunta totesi, että alatukivarsien ja pyörän laakerin olisi pitänyt kestää kauemmin ja suositteli autoliikkeen korvattavaksi 1 100 euron korjauskustannuksista 500 euroa.

Myyntiliike korvasi 45 % kuluista. Kahdeksan vuotta vanhasta 8000 euroa maksaneesta autosta hajosi vesipumppu ja sen seurauksena syntyi 2100 euron moottoriremontti. Myyjä oli huolehtinut jakohihnan vaihdon, mutta ei ollut vaihdattanut samalla vesipumppua. Kuluttajanriitalautakunta suositteli 2100 euron moottorivaurioista myyntiliikkeen maksettavaksi 1000 euron osuutta.

Myyntiliike korvasi 15 % kuluista. Kahdeksan vuotta vanhassa 3600 euroa maksaneessa autossa oli lukuisia puutteita ja vikoja, joista ostaja vaati korvauksia tuhannen euron edestä.. Esimerkiksi talvirenkaista puuttui vanteet ja kaksi niistä oli käyttökelvottomia. Kuluttajanriitalautakunta suositteli autoliikkeen maksettavaksi 550 euron vahingonkorvausta.

Myyntiliike korvasi 15 % kuluista. Kaupan kohteena oli kymmenen vuotta vanha, 213 000 kilometriä ajettu ja 2800 euroa maksanut käytetty auto. Jakohihnan katkeaminen aiheutti autolle 3100 euron korjauskulut, lisäksi autossa oli muita vikoja. Kuluttajariitalautakunnan mukaan ostajan on varauduttava auton iän, ajokilometrien ja hinnan perusteella korjauksiin. Jakohihnan tarkastus olisi kuitenkin kuulunut myyjälle. Kuluttajariitalautakunta suositteli 3100 euron korjauskuluista autoliikkeen maksettavaksi 500 euroa.

Ostaja ei saanut korvauksia. Kymmenen vuotta vanhan 112 000 kilometriä ajetun auton maalipinta paljastui ensimmäisessä pesussa huonokuntoiseksi. Kuluttajariitalautakunna ratkaisussa todettiin, että myyjä ei vastaa vioista, jotka johtuvat auton normaalista kulumisesta ja kun kysymys on vanhasta paljon ajetusta autosta, niin ostajan on syytä varautua korjauksiin ehkä piankin kaupanteon jälkeen,

Ostaja jäi korvauksetta. Kaupan purkamista ei suositeltu eikä ostaja saanut korvauksia 940 euroa maksaneesta ja lähes heti kaupan jälkeen pahasti vikaantuneesta autosta. Autoliike oli myyntitilanteessa myynyt auton kaikilta osin korjattavaksi ja kertonut että huoltokirjaa ei ole eikä todellisia ajokilometrejä tiedetä.

Ylös, sivun alkuun